Mikko Laajola – Hypermediaseikkailu 2015

Työpajassa lapset kertovat ja kehittävät pelillistä monimediatarinaa, joka laajenee alkupisteestään eri suuntiin erilaisten tiedon- ja tiedostonjakopalveluissa. Tarinalle määritetään alkupiste, josta käsin lapset kehittävät ja kuvittavat tarinansa tapahtumia, käyttäen erilaisia internetin vapaita julkaisutyökaluja.

Pajassa opitaan ymmärtämään epälineaarista tarinankerrontaa, sekä havainnollistamaan sen avulla internetin hypertekstuaalista ja -mediallista luonnetta. Lisäksi lapset oppivat erilaisista internetin selainpohjaisista pilvipalveluista ja työkaluista joiden avulla tarinoihin tuotetaan mediasisältöjä.

Mikko Laajolan mukaan pajassa tärkeää on yhdessä tekeminen ja kokeilu:

Tavoitteena on ymmärtää ja harjoitella vertaisoppimista ja taitojen jakamista pienryhmissä. Työpajan luonne on kokeileva, ja sen lopullinen muoto syntyy ja määrittyy työskenneltäessä luokkahuoneessa yhdessä. Epäonnistuminen on OK ja ihan parhaita opettajia. Jos ei kokeile, ei voi tietää!

Mikko Laajola on taiteen ja kulttuurin sekatyöläinen, joka tutkii ja kehittää kierrätys – ja kokeilukulttuurejaa, vertaistoimintamalleja sekä yhteisresursseja. Hän on työskennellyt  sähköisten medioiden kanssa 15 vuotta, sekä freelancerina että Pixelache-kollektiivin parissa.